
MEILLON (Katja Lundell, Leena Lundell, Maiju Lundell ja Siru Lundell) on neljän serkuksen modernia ja perinteistä kansanmusiikkia yhdistelevä yhtye, jonka tavaramerkiksi on syntynyt saumaton yhteissoitto yhdistettynä kauniisiin ja eteerisiin lauluharmonioihin.
Yhtyeen jäsenet ovat soittaneet ja laulaneet yhdessä jo pienestä pitäen, mutta ajatus oman bändin perustamisesta syntyi vuonna 2014. Silloin usean vuoden Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla vierailu sai aikaan palon päästä itsekin tekemään omia kappaleita. Ensiesiintyminen olikin vuoden 2015 Kaustinen Folk Music Festivaaleilla, jonka jälkeen joka vuotiseen festariperinteeseen kuului nyt myös esiintyminen.
MEILLONin debyyttialbumi "Ajattelen aikojani" julkaistiin heinäkuussa 2019.
_edited.jpg)
Katja Lundell
_edited.jpg)
Leena Lundell
_edited.jpg)
Siru Lundell
_edited.jpg)
Maiju Lundell